Abstraktin taiteen katsotaan kehittyneen 1900-luvun alussa Venäjällä, josta ideologia levisi Eurooppaan 1920-luvulla. Euroopasta abstraktisen taiteen kannattajat Josef Albers ja Hans Hofmann myötävaikuttivat taidesuuntauksen rantautumiseen Yhdysvalloissa. Suomessakin abstraktia taidetta on esitetty 1900-luvun alkupuolelta, mutta laajemmin tyylisuuntaus nousi yleisön tietoisuuteen 1950-luvulla konkretismina, 1960-luvulla informalismin piirissä ja 1970-luvulla konstruktionismina.

Abstraktin taiteen nimityksiä

Abstraktista taiteesta voidaan käyttää myös termejä ei-esittävä, non-objektiivinen ja nonfiguratiivinen taide. Abstraktin taiteen ei ole tarkoitus esittää ympäröivää maailmaa yksi yhteen näköistämällä, eikä taiteilijan sisäistä sielunmaisemaa tai fantasioita kuvaavasti, vaan käsitteellisesti muotokielen ja värien kautta abstrahoimalla: pelkistämällä, yleistämällä ja käsitteellistämällä. 1900-luvun alussa abstraktismiksi laskettiin myös surrealismi, kubismi ja taidesuunnat, joiden aiheet tulivat luonnosta, mutta joissa taiteilijat eivät pyrkineet yhdennäköisyyteen taiteen tosielämän aiheiden kanssa.

Abstraktin taiteen tyylilajeja

Abstraktin maalaustaiteen suunnat ovat karkeasti erotettavissa eri tyyleiksi. Geometrisessa abstraktiossa rajataan värikenttiä suorin ja käyrin viivoin. Maalauksellista abstraktiota edustaa abstrakti ekspressionismi.

Abstraktin ja esittävän taiteen välinen kiista

1950-luvulla Lars-Gunnar Nordströmin ja Sam Vannin näyttelyt aiheuttivat kohua. Abstraktista julkisesta taiteesta käytiin mielipidekiistoja. Ajankohtaista abstraktia taidesuuntaa pilkattiin pilakuvin ja kotimaisissa elokuvissa. Edes kaikki taiteilijat eivät kannattaneet tyyliä. Suomenruotsalaisten keskuudessa abstrakti taide oli suositumpaa, sillä useimmat konkretistit olivat ruotsinkielisiä.

Abstraktin taiteen ideologioita ja vastakkain asettelua

Sodan jälkeen suomalaisessa taiteessa kiinnostuttiin grafiikasta ja haettiin uusia taidemalleja ulkomailta. Yhteiskunnan rakenteiden uudistuessa julkisiin rakennuksiin teetettiin ja hankittiin taidetta. Suomessa abstrakti taide lyötiin läpi konkretismina, joka alkoi yleistyä 1940-luvulla. Konkretismissa käytetään selkeitä geometrisia muotoja ja täyteläisiä värejä. Varhaiset konkretismin edustajat kuten Birger Carlstedt, ranskalainen taidemaalari Edgar Pillet, Lars-Gunnar Nordström, Sam Vanni ja Ernst Mether-Borgström muodostivat Groupe Espance-ryhmän, jonka ideana oli arkkitehtuurin ja konkretismin yhdistäminen, sillä jälleenrakennusvaiheessa Suomessa suosittiin monumentaalisia maalauksia julkisissa tiloissa. Tavoitteena oli osallistua teosten kautta kaupunkilaisten arkeen. Konkretismista tuli vasta 1970-luvulla eräs suomalaisen kuvataiteen valtasuuntauksista.

Konkretismin vastakohdaksi taidepiireissä omaksuttiin informalismi, jonka tarkoituksena oli luoda taidetta ilman säännönmukaista muotoa ja sommittelua. 1960-luvulla vapaamuotoisen ekspressiivinen informalismi sekä säntillisen geometrinen konkretismi asetettiin vastakkain, kun tyylisuuntien edustajat halveksivat toisiaan julkisesti. Ernst Mether-Borgström arvosteli informalistien mikroskooppikuvia, tieteiskirjallisuudesta ammentavia aiheita ja kvasifilosofiaa, eikä materiaaliestetiikkakaan saanut kiitosta. Informalistit nimittivät konkretisteja liikennemerkkien maalaajiksi.

Informalismin synty ja kuolema

Informalismin katsotaan olevan eurooppalainen vastine amerikkalaisten vapaamuotoiselle abstraktille ekspressionismille. Termillä tarkoitetaan tekijän liikkeisiin perustuvaa ele- ja roiskemaalausta sekä värikenttämaalausta. Teoksen pintaan kiinnitettiin huomiota. Maaliin sekoitettiin liimaa, hiekkaa, paksua reliefimäisen vaikutelman antavaa väriä. Materiaalien vertauskuvallisuus oli tärkeää. Informalismi oli ankaraa konkretismia helpommin lähestyttävä abstraktin taiteen muoto ja yleisö otti sen vastaan vähemmin argumentein. Informalismi sellaisenaan kuihtui Suomessa 1960-luvun puolivälissä, vaikka viitteitä samaan on nähtävissä 1980-luvun taiteessa.

Geometriset suuntaukset informalismin vastakohtana

Kineettinen taide, minimalismi, pop-taide sekä optisuuteen ja liikkeeseen perustuva op-taide syntyivät 1960-luvun alussa vastineeksi informalismille. Käsitetaide alkoi näkyä suomalaisessa taiteessa. Taidekentälle ilmaantui myös readymade-taide, jonka teokset hyödyntävät osittain tai kokonaan löydettyjä ja valmiita esineitä.

Ajatelma abstraktionismista

Abstrakti taide käsittää monimuotoisesti lajin sisällä toisistaan poikkeavia tyylisuuntia, jotka syntyivät toistensa vastakohtina ja joista käytiin voimakkaita mielipidekiistoja. Laajan abstraktin tyylisuunnan alalajit sotivat keskenään osittain reaktiivisesti, synnyttäen interaktiota toistensa välillä vastineena toisilleen, vaikka se ei ollutkaan abstraktin taiteen ensisijainen tarkoitus. Kenties tähän vaikutti myös abstraktin taiteen huipun ajankohta, jolloin poliittinen ja yhteiskunnallinen tiedostavuus ja kantaaottavuus olivat kasvussa. Yleinen kehitys ja kiihtyvä muutos on toiminut katalyyttina taiteen kehitykselle.